Aarresaari-verkosto

Valmentava ote harjoittelun tukena

16.3.2022
Onnistunut oppimiskokemus palkitsee opiskelijaa ja ohjaajaa Monelle yliopisto-opiskelijalle kesä tuo mukanaan harjoittelun tai kesätyön. Työpaikoilla otetaan vastaan näitä oppijoita erilaissa rooleissa: perehdyttäjinä, mentoreina, kollegoina tai peräti harjoittelun ohjaajina. Harjoittelun aloitus on tärkeä vaihe, jonka aikana tutustutaan, luodaan käytäntöjä ja sovitetaan odotuksia toisiinsa. Monesti harjoittelussa ja ylipäätään työtä aloitettaessa on haasteena oman työskentelyn aikataulutus. Kokonaisuus on…
Lue lisää

Yliopistot keräävät jälleen työelämätietoa

8.10.2021
Joka syksy noin 18 000 yliopistosta valmistunutta saa vastattavakseen valtakunnallisen uraseurantakyselyn. Kysely lähetetään viisi vuotta sitten valmistuneille maistereille ja kolme vuotta sitten tohtorin tutkinnon suorittaneille tohtoreille. Seuraava uraseurantakyselykierros käynnistyy lokakuussa!   Uraseurantakysely tuottaa kattavaa tietoa valmistuneiden työmarkkinatilanteesta, työuran kehittymisestä sekä opintojen työelämävastaavuudesta. Vastauksia hyödynnetään mm. koulutuksen kehittämisessä ja uraohjauksessa. Maistereiden uraseurannan tulokset vaikuttavat myös yliopistojen rahoitukseen. Kyselyyn vastaamalla alumnit auttavat nykyisiä ja tulevia opiskelijoita urasuunnittelussa, ja jokainen vastaus on arvokas. …
Lue lisää

Eläköön Aarresaari-verkosto!

23.11.2020
Yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden yhteistyöllä on yli 20-vuotinen historia, eikä sen toiminnassa näy hiipumisen merkkejä. Yliopistoihin 1990-luvun laman myötä perustettujen ura- ja rekrytointipalvelujen tarkoituksena oli lisätä korkeakoulujen mahdollisuuksia tukea korkeakoulutettujen työllistymisvalmiuksia. Toiminta käynnistettiin Opetusministeriön kehittämisrahoituksen turvin, ja työtä on tehty alusta asti yliopistojen tiiviinä yhteistyönä. Tärkeintä yliopistojen uusissa palveluissa oli vahva opiskelijalähtöisyys ja toiminnan sijoittaminen…
Lue lisää