Etäharjoittelukokemus


Etäharjoittelukokemus: Jakkupuvusta kylpytakkiin

Edessä on kuppi kuumaa kahvia. Olen kietoutunut pallolliseen kylpytakkiin, koska on kohta joulukuu ja talonmies ei ole muistanut laittaa kerrostalomme pattereita päälle. Kissa kävelee näppäimistön yli ja jää puoliksi makaamaan oikean käteni ja hiiren päälle. Enter on hänen (kyllä kissani on hän) lempinappulansa näppäimistössä. Sitä, ja kaikkia muitakin nappuloita, on kiva painaa aina kesken jonkun tärkeän sähköpostin tai Excel-taulukon tekemistä, jotta varmasti joku tiedosto, teksti tai tärkeä sivu katoaa. Kun mietin omaa tulevaa harjoitteluani ja ensimmäistä oman alani työpaikkaa silloin kauan sitten opintojeni alkupäässä, en tullut ajatelleeksi, että aloittaisin tulevat työpäiväni edellä mainituin tavoin. Pikemminkin kuvittelin liehuvani tärkeässä jakkupuvussa tärkeisiin tapaamisiin. 

Tämä vuosi on muovannut työelämää jokaisesta mahdollisesta suunnasta, ja moni opiskelija käy läpi aivan uusia kuvioita koskien työelämään siirtymistä ja harjoittelua. Ja vaikka etätyön toteuttaminen on ollut haaste meille jokaiselle, niin erityisesti haluaisin valaista meidän harjoittelijoiden kokemusta tästä ajasta. Harjoittelu on monelle nuorelle ja miksei myös vanhemmalle opiskelijalle usein jännittävä ja tärkeä vaihe elämässä, kun dippaillaan pikkuvarvasta tähän suureen ja tuntemattomaan järveen nimeltä työelämä. Se luo mahdollisuuden oman osaamisen tunnistamiseen ja kasvattamiseen, oman uran suuntaamiseen sekä kaivatun tönäisyn kohti uutta elämänvaihetta.  

Tällaisena aikana etäharjoittelun haasteita on kuitenkin enemmänkin kuin näppäimistöllä makaava kissa. Työyhteisön osaksi pääseminen voi olla haastavaa, kun palaverit ja kaikki rennompikin kommunikaatio käydään ainoastaan ruudun välityksellä. Paljon kaivatun tuen, avun ja kannustuksen tarve voi jäädä työkavereilta ja esihenkilöiltä huomaamatta, sillä harjoittelija ei välttämättä näy omassa jokapäiväisessä työn touhussa. Muuta kuin välillä siellä ruudulla, joka on lisäksi usein kovin epäselvä. Eikä ruutu ja trooppisen rannan taustakuva takanani välttämättä anna samaa vaikutelmaa fiiliksistäni kuin oikea fyysinen kohtaaminen. Lisäksi kynnys pikkujuttujen tarkistamiseen ja avun pyytämiseen kasvaa, kun asiaa ei voi vain huikata toiselle kahvitauolla. Kysyminen tuntuu vaivalloiselta ja sen pelätään häiritsevän toista: ”ei sillä varmaan ole aikaa, eikä se varmaan ehdi näitä viestejäni lukemaan, kehtaanko nyt kysyä, kun tämä on ihan pikkujuttu vain”. Myös motivaatiota työtä kohtaan voi olla vaikea pitää yllä yksin kotona. Päivät tuntuvat samanlaisilta, kun työpöydän äärestä siirrytään päivän päätteeksi noin puoli metriä sohvalle. Työt ovat jatkuvasti kotona läsnä ja aina tulee miettineeksi, teinkö nyt varmasti tänään tarpeeksi hommia, kun kukaan ei ollut todistamassa, että todella tein niitä. 

Mutta hyvä uutinen on, ettei kenenkään tarvitse pärjätä yksin, sillä olemme jokainen samassa tilanteessa. Ja etäharjoitteluun pätevät täysin samat säännöt kuin normaaliinkin harjoitteluun. Apua saa ja pitää kysyä, jos tuntuu siltä, että on hukassa tai yksinkertaisesti on jotain kysyttävää. Omalla aktiivisuudella pääsee jo todella pitkälle työyhteisöön ja työorganisaatioon tutustumisessa mutta toki toivoisin, että kaikki, ketä tätäkin tekstiä siellä ruudun toisella puolella lukee, muistaisi moikata työkaveriaan. Lisäksi meidän pitää muistaa olla armollisia itsellemme ja välillä tehdä myös niitä ei tärkeitä- asioita jaksamisen ja mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Kyllä kotonakin joskus saa ja pitääkin juoda kahvia kymmenen minuuttia pidempään, katsellen samalla murhamysteerivideoita netistä. Tätäkin tekstiä kirjoittaessa eksyin kaksi kertaa vahingossa makuuhuoneeseen. Ensimmäisellä kerralla pyörimässä sängyssä ja toisella kerralla sytyttämään jouluvaloja. Ja kissaakin on ihan kiva silitellä. Ehkä poikaystävääkin välillä. Tai jos ei omaa näistä kumpaakaan, niin vaikka huonekasvia. Sanoisin, että ulkoilu ja kaikenlainen reippailu kodin ulkopuolella ovat hyviä keinoja oman jaksamisen ylläpitoon, mutta en itse noudata tätä neuvoa, enkä tämän vuoksi voi sitä kenellekään tuputtaa. Pointti on, että ne kivat pienet asiat, jotka normaalitilanteessa piristävät työpäivää oikealla työpaikalla, löytyvät myös täältä kotoa.  

Neuvoisin siis kaikkia etäharjoittelijoita ja kaikkia muitakin etäilijöitä ottamaan kaiken mahdollisen pienenkin ilon irti tästä ajasta. Edes sen, että saa tehdä töitä kylpytakissa, jos haluaa. Ja etenkin muistamaan, että teette kaikki hyvää työtä! Enää kuukausi jouluun ja lanttulaatikko (älkää väittäkö, että porkkanalaatikko on parempi) ähkyyn. 

Terkuin,  

Etäharjoittelija Laura ja huomionkipeä Eppu-kissa 

Kirjoittaja on Turun yliopiston työelämäpalveluiden harjoittelija. Yliopisto-opiskelijat tekevät etäharjoitteluja tai hybridiharjoitteluja koronapandemian aikana. Monilla työpaikoilla on etätyöhön siirryttäessä harjoiteltu myös etäperehdytystä. Aarresaari-verkosto on koonnut muutamia vinkkejä etäharjoitteluun opiskelijoiden ja ohjaajien tueksi.

Julkaistu:

25.11.2020

Kategoriat:

Kategorioimaton