
Valmistuneiden työurat ovat pääsääntöisesti vakiintuneet, kun valmistumisesta on kulunut viisi vuotta. Viimeisimmän aineiston mukaan, kyselyhetki syksyllä 2007, akateemisten työllistyminen näyttää määrällisestä näkökulmasta hyvältä, vain 2 % vastaajista oli työttömänä.
Määrällisten tulosten lisäksi myös työllistymisen laatu tulee huomioida kokonaiskuvan saamiseksi. Yksi työn laadun mittari on se, pystyykö akateemisesti koulutettu henkilö hyödyntämään oppimaansa työssään. Edellä mainitun aineiston työssä olevista vastaajista lähes 4 % ilmoitti olevansa viisi vuotta valmistumisensa jälkeen työssä, jossa he eivät voi hyödyntää yliopistossa oppimaansa juuri lainkaan.
Toinen keskeinen laadun mittari on vastaajan arvio työssä vaadittavan koulutustason vastaavuudesta. Peräti 28 % vastaajista on mielestään joko yli- tai alikoulutettu nykyiseen työhönsä. Näistä vastaajista 16 % on kyseisessä työssä, koska he eivät ole saaneet paremmin koulutustasoaan vastaavaa työtä. Tämä tarkoittaa 3 % kaikista työssä olevista vastaajista.
Voidaan siis sanoa, että noin 7 % akateemisista on vielä viiden vuoden kuluttua valmistumisesta sijoittunut epätarkoituksenmukaisesti (laskettu yhteen ne vastaajat, jotka eivät voi hyödyntää yliopistossa oppimaansa, sekä ne yli- tai alikoulutetut, jotka eivät ole saaneet paremmin koulutustasoaan vastaavaa työtä pois lukien molempiin ryhmiin kuuluvat vastaajat).
Allaolevassa PDF-tiedostossa on joitain keskeisimpiä työllistymistietoja taulukkomuodossa. Tiedot ovat koulutusaloittain ja mukana on sekä vuonna 2002 että vuonna 2001 valmistuneet.
Työllistymistietoa (pdf, 76kt)