
Uraseurantakyselyssä haetaan tietoa akateemisten työmarkkinoille sijoittumisen laadusta ja tarkoituksenmukaisuudesta, työuran kehityksestä sekä tyytyväisyydestä viisi vuotta sitten suoritettuun tutkintoon. Tietoa kerätään pääosin yhdenmukaisella lomakkeella ja prosessilla. Tämä mahdollistaa aineistojen valtakunnallisen vertailun ja yhdistämisen.
Kohderyhmä:
Uraseurannan kohderyhmänä ovat 5-vuotta aiemmin valmistuneet ylemmän korkeakoulututkinnon tai ns. päättyvän alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet.
Osallistujat:
Osa yliopistoista toteuttaa uraseurantakyselyn joka vuosi ja osa joka toinen vuosi. Valtakunnallinen aineisto kerätään siis joka toinen vuosi. Joka vuosi tehtävällä kyselyllä saadaan ajantasaista tietoa ajantasaista tietoa yliopistojen laadunvarmistus- ja ohjaustyöhön. Vuonna 2009 mukana ovat Oulun ja Turun yliopistot sekä Åbo Akademi.
Aineiston käsittely:
Kyselyä toteutettaessa noudatetaan henkilötietolakia. Kyselyn saajien nimet ovat esillä pelkästään postituksessa ja jo tallennusvaiheessa vastaukset yhdistetään ainoastaan koodinumeron perusteella opiskelijarekisteristä saatuihin taustatietoihin (ks. alla). Vastaukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti ja tulosten raportointi tapahtuu tilastollisesti siten, ettei yksittäistä vastaajaa voida tunnistaa.
Vastauksiin yhdistetään seuraavat opiskelijarekisteristä saatavat taustatiedot:
Sukupuoli, syntymävuosi, kansalaisuus, äidinkieli, kyselyhetken asuinkunta, tutkinto, koulutusala, koulutusohjelma, suuntautumisvaihtoehto, tiedekunta, laitos, pääaine, valmistumisajankohta (kk) sekä paikkakunta, josta valmistui.