Hakemuksella tavoittelet kutsua haastatteluun, siksi sen tulee vakuuttaa työnantaja siitä, että juuri sinä tarjoat hänen kaipaamaansa osaamista. Hyvän ja myyvän hakemuksen tekeminen on haastavaa.
Työnantaja luo hakemusten ja ansioluetteloiden perusteella mielikuvan hakijoista. Työnantaja ei ensisijaisesti ole kiinnostunut siitä, että sinä tarvitset työtä, vaan hän haluaa löytää avoimeen toimeen mahdollisimman sopivan henkilön. Pidä hakemustasi kirjoittaessasi mielessäsi työnantajan näkökulma.
Hyvä hakemus on:
laadittu vastaukseksi ilmoitukseen ja siinä on huomioitu ilmoituksen henki. Et voi tehdä yhtä hyvää hakemusta, vaan laadi kuhunkin paikkaan oma räätälöity hakemuksensa.
motivaation esille tuova. Hakemuksestasi työnantaja koettaa lukea, oletko todella motivoitunut työskentelemään juuri tämän työnantajan palveluksessa juuri tässä tehtävässä. Motivaatio tulee yllättävän hyvin ilmi hakemuksesta.
osaamisen osoittava. Kerro ne seikat ja kykysi, joilla perustelet pystyväsi huolehtimaan työtehtävästä. Osaaminen pitää sisällään soveltuvan koulutuksen ja/tai työkokemuksen lisäksi ns. siirrettäviä taitoja, joita sinulle on elämän varrella kehittynyt. Ne eivät välttämättä suoranaisesti pohjaudu koulutukseen tai kokemukseen palkkatyössä. Olet voinut oppia asioiden organisointia esimerkiksi ainejärjestö- ja muussa harrastustoiminnassa tai hoitamalla kotona lapsiasi.
helppotajuinen. Vältä kliseitä. Mitä esim. dynaaminen persoona lopulta kertoo sinusta?
persoonallinen, jäsennelty ja huoliteltu.
tyylitajuinen. On eri asia hakea töitä nuorekkaasta nettifirmasta kuin esim. yliopiston hallinnosta.
kattava, mutta lyhyt ja ytimekäs. Hakemus ei ole tiivistetty elämäkerta. Se pitää sisällään työpaikan kannalta olennaisimmat asiat hakijasta ja vastaa työnantajan asettamiin koulutus-, kokemus- ja muihin vaatimuksiin. Hakemuksesi tulee mahtua yhdelle taittamattomalle A4-arkille. Ansioluettelossa ja liitteissä voit tuoda esille lisää asioita, joista haluat työnantajan tietävän.
selkeä. Mitä konkreettista hyötyä sinä tarjoat työnantajalle ja miten? Tarjoa esimerkkejä.
erottuva. Asiallinen hakemus on turvallisin, mutta voit myös käyttää erilaisia tehokeinoja (fontit, paperi, taitto, värit, valokuva jne.) erottuaksesi joukosta. Mieti, mistä tai kenestä erotut ja miten?
ajoissa perillä ja oikealle henkilölle osoitettu. Julkishallinnon työpaikoissa myöhästyneitä hakemuksia ei edes käsitellä.
CV eli Curriculum vitae. Suoraan latinasta käännettynä merkitsee elämän kulkua. CV vastaa lähtökohdiltaan ansioluetteloa.
nimikirjanote. Valtion tai kunnan palveluksessa olevan työntekijän virallinen ote hänen työhistoriastaan. Jos hakemukseen pyydetään liittämään nimikirjanote ja sinulla ei ole ko. asiakirjaa, liitä hakemukseen ansioluettelo.
Seuraavia asiakirjoja liitetään hakemukseen yleensä vain pyydettäessä:
koulu-, opinto- ja työtodistukset oikeaksi todistettuina = kopiot osoitetaan oikeiksi kahden henkilön allekirjoituksilla ja nimenselvennöksillä virallisesti oikeaksi todistettuina = asian hoitaa tarvittaessa julkinen notaari tai paikallinen nimismies
työnäytteet. Kirjoittamasi artikkelit, tekemäsi esitteet ym. ovat oivia tapoja osoittaa osaamistasi.
virkatodistus. Hankitaan kirkkoherranvirastosta tai oman kunnan väestörekisteristä.
Ansioluettelon kirjoittamisen ohjeita
Ansioluettelon tarkoituksena on täydentää hakemustasi esittelemällä tarkemmin itseäsi henkilönä ja osaamistasi. Nuoren ihmisen ansioluettelo on korkeintaan kahden A4-sivun mittainen. Ansioluettelosi tulisi kertoa luettelomaisesti, tiiviissä muodossa osaamisestasi, työkokemuksestasi, kielitaidostasi, atk-valmiuksistasi, luottamustoimistasi ja harrastuksistasi. Ansioluetteloa ei yleensä todisteta oikeaksi, sillä se ei korvaa todistusjäljennöksiä.
Kun kirjoitat ansioluetteloa, kysy itseltäsi mm. seuraavia kysymyksiä:
mitä olen elämässäni tehnyt ja saavuttanut, mitä teen nyt, mitä haluaisin tehdä?
missä minä olen hyvä?
ketkä minua voisivat suositella?
Ajattele vastaanottajaa, kirjoita selkeästi ja lyhyesti. Vältä toistamassa hakemuksessa ja ansioluettelossa samoja asioita tai ainakaan samoja lauseita. Ansioluettelosi otsikointi, ryhmittely ja looginen esitystapa parantavat luettavuutta. Lueta ansioluettelosi ulkopuolisella henkilöllä luettavuuden ja ymmärrettävyyden varmistamiseksi.
Ansioluettelolle ei ole olemassa yhtä ja ainoaa vakiintunutta esitystapaa eikä järjestystä, mutta siitä tulisi löytyä ainakin:
yhteystiedot
henkilötiedot. Henkilötiedoiksi riittävät useimmiten nimi ja syntymäaika ja -paikka, mutta halutessaan voi kertoa lyhyesti myös perhesuhteistaan.
koulutus. Selvitä, mitä tutkintosi pitää sisällään, myös sivuaineet. Selkeintä on erottaa toisistaan tutkintopohjainen koulutus ja muut kurssit.
työ- ja harjoittelukokemus. Laita näkyviin työnantaja, työtehtävät, ajankohta ja kesto. Lyhyt kuvaus työtehtävistä selventää lukijalle, mitä teit esim. assistenttina. Yleensä tuorein tai haettavan tehtävän kannalta tärkein mainitaan ensin.
osaaminen. Mitkä ovat ne taidot, joilla erottaudut muista hakijoista?
kielitaito. Yksilöi kielitaitosi, voit erottaa kirjallisen ja suullisen osaamisen sekä arvioida taitosi tason.
atk-taidot. Kerro yksityiskohtaisesti, mitä atk-ohjelmia hallitset.
harrastukset. Annat harrastuksillasi kuvaa persoonastasi.
suosittelijat. Kuka tai ketkä tuntevat tapaasi työskennellä / opiskella ja voivat antaa sinusta lisätietoja? Suosittelijat voit laittaa myös hakemukseesi.
Suositeltavaa on lisäksi kirjoittaa ainakin joitakin seuraavista tiedoista, mikäli sinulla niitä on:
täydennyskoulutus. Hakemasi työtehtävän kannalta merkittävä täydennyskoulutus tai erityiset kurssit.
varusmiespalvelus. Yleensä sotilasarvo ja palveluksen kesto riittävät.
opiskelu tai harjoittelu ulkomailla tai muu kansainvälinen kokemus
tutkimus- ja julkaisutoiminta. Kerro tarkemmin tehtävistäsi erilaisissa projekteissa.