Tiedote 31.5.2016

Tohtorit työllistyvät yhä vähän yrityksiin – pinnan alla on paljon potentiaalia

Vain joka neljäs tohtorin tutkinnon suorittaneista työllistyy yritykseen. Maa- ja metsätaloustieteen sekä luonnontieteen tohtoreita on kuitenkin yrityksissä enemmän kuin ennen. Eniten yrityksiin työllistytään yhä tekniikan ja farmasian aloilta, joista valmistuneista 45 prosenttia löytää töitä yrityksistä tai ryhtyy itse yrittäjäksi. Tohtoreiden suurin työllistäjä on edelleen yliopisto, jonne työllistyy 39 prosenttia valmistuneista. Aarresaari-verkoston raportti aiheesta on luettavissa verkossa sen julkistamisen jälkeen iltapäivällä 1.6.2016.

Tiedot käyvät ilmi keskiviikkona 1.6. julkistettavasta Aarresaari-verkoston tohtoriuraseurannasta, jossa selvitettiin vuonna 2012–2013 väitelleiden tohtorien työllistymistä. Syksyllä 2015 toteutettuun kyselyyn vastasi yhteensä 1604 tohtoria eli 48 prosenttia tohtorin tutkinnon suorittaneista. Mukana kyselyssä olivat lähes kaikki yliopistot.

Yhteistyö avaa uusia ovia

Uraseurannan mukaan tohtorit ovat pääosin tyytyväisiä työuraansa. Julkisen sektorin leikkaukset tutkimusrahoitukseen vaikuttanevat kuitenkin niin, että akateeminen ura on jatkossa mahdollinen yhä harvemmalle.

 – Työntö yliopistoista yritysmaailmaan tulee lisääntymään. Kysymys on siitä, löytävätkö tohtorit ja yritykset toisensa, sanoo tutkija Juha Sainio Turun yliopistosta.

Yritysmaailmaa ja tohtoreita on aiemmin tuotu hyvin tuloksin yhteen muun muassa Tekesin rahoittamissa tutkimushankkeissa ja Tohtoreita yrityksiin -projektissa. 

Tohtorit, joilla on kokemusta yritysyhteistyöstä koulutuksen aikana, ovat kyselyn mukaan tyytyväisiä.

 – Esimerkiksi väitöskirjan osa voidaan tehdä yrityksen kanssa yhteistyössä tai tohtorikoulutukseen aikana voidaan työskennellä yrityksen tiloissa. Tärkeintä on se, että samaan pöytään tuodaan tohtorikoulutettavien osaaminen ja yrityksien tarpeet, sanoo uraohjauksen asiantuntija Eric Carver Helsingin yliopistosta.

 Tohtorikoulutuksen yritysyhteistyöhön liittyy uraseurantaan vastanneiden mukaan myös haasteita. Yhteistyön rahoitus ja käytännön organisointi ei aina ole helppoa. On myös tärkeää, että pelisäännöt yhteistyön aikana tehtävästä tutkimuksesta ja mahdollisesti syntyvistä innovaatiosta ovat selvät. 

Julkistustilaisuus 1.6. – mitä ajattelevat 2010-luvun tohtorit?

Aarresaari-verkoston tohtoriuraseuranta kerättiin nyt jo viidennen kerran. Aineisto tarjoaa laajan näkymän tohtoreiden työllistymiseen, osaamiseen ja koulutuksen kehittämiseen.

Uusimman kyselyn tulokset julkistetaan keskiviikkona 1.6. klo 13–16 Helsingin yliopiston Metsätalossa (Unioninkatu 40, sali 1).

Avoimessa tilaisuudessa tuloksia kommentoivat Helsingin yliopiston, Koneen Säätiön, työmarkkinajärjestöjen ja opetus- ja kulttuuriministeriön edustajat. Paneelikeskustelussa ääneen pääsevät 2010-luvulla väitelleet tohtorit.

Kommenttipuheenvuorojen pitäjiä ja panelisteja on mahdollisuus haastatella tilaisuuden jälkeen.

Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.

Tervetuloa!

Lisätietoja julkistustilaisuudesta.

Raportti päivitetään julkistamisen jälkeen tohtoriuraseurannan sivuille.

Tutkimustulokset

  •  Tutkija Juha Sainio, Turun yliopisto, 040 749 0086, juha.sainio@utu.fi

 Haastattelupyynnöt

  • Uraohjauksen asiantuntija Eric Carver, Helsingin yliopisto, 050 5935019, eric.carver@helsinki.fi

#uraseurannat                    

#aarresaariverkosto

Aarresaari-verkosto eli yliopistojen ura- ja rekrytointipalvelujen verkosto seuraa säännöllisesti akateemisten työllistymistä. Aineistot tarjoavat ainutlaatuista tietoa yliopistoista valmistuneiden työllistymisen laadusta ja työurasta. Seuraava uraseuranta kerätään syksyllä 2016 maistereilta. Silloin mukana ovat kaikki Suomen yliopistot, maanpuolustuskorkeakoulua lukuun ottamatta.