
Valtakunnallisessa 5 yliopiston ja 7 ammattikorkeakoulun yhteistyönä toteutettavassa sijoittumisseurantakyselyssä haetaan tietoa akateemisten työmarkkinoille sijoittumisesta ja kerätään koulutuspalautetta. Vuosi valmistumisen jälkeen kuva työllistymisestä on luotettavampi kuin suoraan valmistumishetkellä, ja koulutuspalaute suhteutuu useimmilla jo työelämään. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteisseurannalla saadaan kattavaa tietoa koko korkea-asteen koulutuksen ja työelämän kohtaamisesta, myös alueellisesti. Tietoa kerätään pääosin yhdenmukaisella lomakkeella ja prosessilla. Tämä mahdollistaa aineistojen valtakunnallisen vertailun ja yhdistämisen.
Sijoittumisseurannan kohderyhmänä ovat vuosi aiemmin valmistuneet ylemmän ja alemman korkeakoulututkinnon tai ns. päättyvän alemman korkeakoulututkinnon (kandi) suorittaneet.
Vuonna 2009 mukana ovat Turun yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Lapin yliopisto, Åbo Akademi, Turun kauppakorkeakoulu sekä Metropolia Ammattikorkeakoulu, Turun ammattikorkeakoulu, Hämeen ammattikorkeakoulu, Rovaniemen ammattikorkeakoulu, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu ja Yrkeshögskolan Novia.
Kyselyä toteutettaessa noudatetaan henkilötietolakia. Kyselyn saajien nimet ovat esillä pelkästään postituksessa ja jo tallennusvaiheessa vastaukset yhdistetään ainoastaan koodinumeron perusteella opiskelijarekisteristä saatuihin taustatietoihin (esim. koulutusala). Vastaukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti ja tulosten raportointi tapahtuu tilastollisesti siten, ettei yksittäistä vastaajaa voida tunnistaa.
Vastauksiin yhdistetään seuraavat opiskelijarekisteristä saatavat taustatiedot: Sukupuoli, syntymävuosi, kansalaisuus, kieli, kyselyhetken asuinkunta, tutkinto, koulutusala, koulutusohjelma, suuntautumisvaihtoehto, tiedekunta, laitos, pääaine, valmistumisajankohta (kk), paikkakunta, josta valmistui.