Väitöskirjatyöntekijä Veripalveluun

Suomen Punainen Risti, Veripalvelu
Ilmoitus lisätty 06. toukokuuta 2008, klo 15:32


Työn kuvaus:

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio, jonka tehtävänä on tuottaa turvallisia verivalmisteita potilaille suomalaisissa sairaaloissa. Se tarjoaa sairaaloille myös laboratorio- ja asiantuntijapalveluita sekä koulutusta verensiirtohoitoon ja elin- ja kantasolusiirtoihin liittyen. Veripalvelussa toimii Luuytimenluovuttajarekisteri ja Istukkaveripalvelu. Veripalvelussa työskentelee noin 550 henkilöä 16 eri paikkakunnalla.

HAEMME VÄITÖSKIRJATYÖNTEKIJÄÄ

Haemme väitöskirjatyöntekijää tutkimushankkeeseen, jossa selvitetään suolistomikrobiston immunologisia vaikutuksia kantasolusiirroissa ja niiden yhteyttä kantasolusiirtojen vakaviin komplikaatioihin. Tutkimushanke muodostaa osan Veripalvelun Suoli- ja transplantaatioimmunologia –hankekokonaisuutta, joka toteutetaan Veripalvelun erityisvaltionosuus (EVO) rahoituksella. Väitöskirjatyön ohjaajina toimivat FT, dos. Kaarina Lähteenmäki ja ETT Jaana Mättö.

Edellytämme hakijalta ylempää korkeakoulututkintoa mikrobiologian tai vastaavalta alalta, hyvää yhteistyökykyä, vuorovaikutus- ja esiintymistaitoa, englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä kiinnostusta ja kykyä haasteelliseen tutkimustyöhön. Aiempi työkokemus suolistomikrobiologian tai solu- ja molekyylibiologian alalta katsotaan eduksi.

Veripalvelu tarjoaa ainutlaatuisen ja kehittyvän työympäristön. Työtä tehdään yhteistyössä sairaala-asiakkaiden, vapaaehtoisten luovuttajien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Palkkaus määräytyy kokemuksen ja pätevyyden mukaan. Työ alkaa kesäkuussa 2008 tai sopimuksen mukaan.

Lisätietoja tehtävästä antaa Jaana Mättö p. 050 390 3491, jaana.matto@veripalvelu.fi.

Jätä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen 23.5.2008 mennessä osoitteessa www.veripalvelu.fi


 
Paikkakunta: Helsinki

Työn kesto:

Palkkaus: Palkkaus määräytyy kokemuksen ja pätevyyden mukaan.
 

 
Työnantaja: Suomen Punainen Risti, Veripalvelu

Yhteyshenkilö:
Jaana Mättö
Kivihaantie 7, 00310 Helsinki
050 390 3491
jaana.matto@veripalvelu.fi
 
Viimeinen hakupäivä: 23.05.2008

Lisätietoja:


Tulosta ilmoitus

Aarresaari - Akateemiset rekrytointipalvelut
www.aarresaari.net

Ilmoitus nro: 26491