Tohtoreiden uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneiden määrä on viime vuosina kasvanut huomattavasti. Samalla on kasvanut myös työttömänä olevien tohtorien lukumäärä. Tästä johtuen kysymys tohtorin tutkinnon suorittaneiden työhön sijoittumisesta sekä koulutuksen ja työn vastaavuudesta vaatii säännöllistä seurantaa.

Ensimmäisen valtakunnallisen tohtoriseurannan Aarresaari-verkosto toteutti ensimmäisen valtakunnallisen tohtoriseurannan keväällä 2007. Vuodesta 2017 lähtien tohtorien uraseurantaa on alettu tehdä vuosittain maisterien uraseurannan yhteydessä.

Tutustu tuloksiin

Uusin Uusin tohtoriuraseurantakierros toteutettiin talvella 2017. Kohderyhmänä olivat vuonna 2014 valmistuneet.

Tulosraportti (pdf)
Tiedote
Esittelykalvot (ppt)
Tulokset Vipunen.fi-palvelussa (pbi)

Tohtoreiden uraseurannan prosessi

Tavoite

Valtakunnallisessa yliopistojen yhteistyönä toteutettavassa tohtoreiden uraseurantakyselyssä haetaan tietoa jatkotutkinnon suorittaneiden työmarkkinoille sijoittumisen laadusta ja tarkoituksenmukaisuudesta, varhaisesta työuran kehityksestä sekä tyytyväisyydestä suoritettuun tutkintoon. Tietoa kerätään pääosin yhdenmukaisella lomakkeella ja prosessilla. Tämä mahdollistaa aineistojen valtakunnallisen vertailun ja yhdistämisen. Kyselyllä saadaan ajantasaista tietoa yliopistojen laadunvarmistus- ja ohjaustyöhön. Jokainen yliopisto hyödyntää omaa aineistoaan tohtorikoulutuksen kehittämisessä sekä opiskelijoiden ohjauksessa.

Mitä valmistuneilta kysytään?

Tutustu syksyn 2017 tohtorien uraseurannan sisältöihin (pdf)

Kohderyhmä

Uraseurannan kohderyhmänä ovat 3 vuotta aiemmin valmistuneet tohtorit.

Aineiston käsittely

Kyselyä toteutettaessa noudatetaan Euroopan unionin tietosuoja-asetusta. Kyselyn saajien nimet ovat esillä pelkästään postituksessa ja jo tallennusvaiheessa vastaukset yhdistetään ainoastaan koodinumeron perusteella opiskelijarekisteristä saatuihin taustatietoihin (esim. koulutusala). Vastaukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti ja tulosten raportointi tapahtuu tilastollisesti siten, ettei yksittäisen vastaajan vastauksia voida tunnistaa.

Aiemmat tulokset

Julkistustilaisuuden (1.6.2016) kommenttipuheenvuorojen materiaali (slideshare). 

  • Opetus- ja kulttuuriministeriön opetusneuvos Eeva Kaunismaa
  • Koneen Säätiön tiedeasiamies Kalle Korhonen
  • Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala
  • Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) asiantuntija Jari Konttinen.

Tohtorit työllistyneet hyvin koulutustaan vastaaviin tehtäviin. (pdf) (Tiedote 19.2.2014)

Kooste vuonna 2013 kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuosina 2010-2011 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työuria (pdf). (19.2.2014)

Juha Sainio (2010): Asiantuntijana työmarkkinoille - Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta (pdf).

Ks. Julkaisut